Kuolinpesän metsätilan myynti
Kuolinpesän metsätilan myynti on aina metsätilakaupan erikoistapaus. Metsätilavälittäjän on hallittava kuolinpesiin liittyvä juridiikka ja verotus, jotta myynti voidaan toteuttaa mahdollisimman tehokkaalla ja luotettavalla tavalla.
Välitystoimeksianto
Välitämme metsätiloja kaikkialla Suomessa. Palvelumme hoituvat täysin etänä. Toimistomme sijaitsee Oulussa.
Välityspalkkiomme on 3,8 % toteutuneesta kauppahinnasta, minimissään kuitenkin 2 500 euroa. Yli 200 000 euron arvoisista kohteista annamme pyynnöstä tarjouksen. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5 %.
Erityisosaamisena kuolinpesien metsätilat
1. Kartoitamme ja teemme perikuntaa hyödyttävät omistusjärjestelyt ennen myyntiä. Omistusjärjestelyillä voidaan saavuttaa jopa kymmenien tuhansien eurojen hyödyt.
2. Tunnemme kuolinpesien juridiikan. Avullamme varmistat, että myynti hoidetaan oikeudellisesti oikein ja ilman mitään epäselvyyksiä.
3. Kuolinpesien kanssa asiointi on meille arkipäivää. Paksukaan perikunnan asiakirjakansio ei meitä pelota.
4. Saat meiltä myös muut perikunnan palvelut, esimerkiksi perunkirjoitukset ja perinnönjaossa avustamisen. Lue lisää Lakitoimisto Pakanen Oy:n sivuilta.
Asiantuntijamme
Kiinteistönvälittäjä Jani Pakanen on erikoistunut kuolinpesien metsätilojen välitykseen sekä metsänomistajien ja kuolinpesien lakiasioihin. Hän on laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV, oikeustieteen maisteri OTM ja metsätieteen kandidaatti MML. Lisäksi hänellä on julkisen kaupanvahvistajan määräys.
Janin laajan koulutuksen sekä erikoistumisen ansiosta kuolinpesän osakkaat voivat olla varmoja siitä, että perintömetsän myynnissä huomioidaan laajasti sekä metsätilavälitykseen että kuolinpesän juridiikkaan liittyvät asiat.

Metsätilan välityspalvelumme
1. Annamme välitykselle hintatakuun. Jos kohteesta ei saada etukäteen määritellyn hintatason ylittäviä tarjouksia, eikä kohteesta synny kauppoja, välitystoimeksianto on täysin kuluton.
2. Tunnemme metsien ostajat ja tiedämme minkälaiset metsät ovat haluttuja ostokohteita. Meillä on +500 kaupan kokemus merkittävämpien metsätilojen ostajien, kuten erilaisten rahastojen ja sijoitusyhtiöiden, kanssa tehdyistä kaupoista.
3. Markkinoimme kohteitamme laajasti kaikissa kanavissa: etuovi.com, oikotie.fi, nettimetsä.fi, somemainonta, tienvarsimainonta, olemassa oleva ostajaverkostomme, rajanaapurit.
4. Panostamme kattavaan myyntiesitteeseen ja laadukkaisiin kohdekuviin, mitkä tekevät ostamisen helpoksi. Tältä sivulta löytyvät kuvat ovat aitoja myyntikohteista ottamiamme valokuvia.
aSIAKASTARINAT
Onnistunut perintömetsien myynti
Lue Päivin, Valman, Armin ja Seijan kokemuksesta perintömetsiensä myynnissä.
Asiakaspolku
Title
01 Mar, 2023
1. Aloitustapaaminen ja toimeksiantosopimus.
Aloitustapaamisessa käymme läpi myyntiä varten tarvittavat metsätilaan liittyvät tiedot ja valmistelemme toimeksiantosopimuksen. Aloituskeskustelu voidaan käydä toimistollamme Oulussa tai etäyhteyksin, esimerkiksi puhelimitse tai Teams-verkkopalaverissa. Toimeksiantosopimuksen allekirjoittaminen onnistuu myös sähköisesti.
Title
01 Mar, 2023
2. Metsätila-arvion tilaaminen tai päivitys.
Jos metsätilasta ei ole olemassa kohtuullisen tuoretta metsäarviota, hankimme arvion yhteistyökumppaneiltamme, jotka ovat metsäalan ammattilaisia. Jos tilasta on olemassa melko tuore arvio, se voidaan mahdollisesti päivittää huomioiden metsässä tapahtunut kasvu, eikä kokonaan uuden arvion tilaaminen ole tällöin tarpeen.
01 Mar, 2023
3. Omistusjärjestelyt
Kartoitamme onko kuolinpesässä järkevää tehdä omistusjärjestelyjä ennen myyntiä.
Title
01 Mar, 2023
4. Myyntikohteeseen tutustuminen ja maastokäynti.
Perehdymme myyntikohteeseen muun muassa tila-arvion, ilmakuvien ja karttojen perusteella. Tämän jälkeen käymme aina maastossa tutustumassa kohteeseen ja otamme kohteesta laadukkaat valokuvat.
Title
01 Mar, 2023
5. Myyntimateriaalin laatiminen.
Laadimme myyntikohteen erityispiirteet huomioivan myyntiesitteen sekä editoimme myyntikohteesta otetut valokuvat. Pyrimme nostamaan esille sen, mikä tekee juuri kyseisestä metsätilasta erityisen kiinnostavan.
Title
01 Mar, 2023
6. Myyntikohteen julkaisu.
Julkaisemme myyntikohteen useisiin eri myyntikanaviin ja näin varmistamme myyntikohteelle maksimaalisen näkyvyyden. Lisäksi laitamme kaikki myyntikohteemme jo olemassa olevan laajan ostajaverkostomme sekä myyntikohteen rajanaapureiden tiedoksi. Hyväksytämme myyntiesitemateriaalin toimeksiantajalla aina ennen julkaisua.
Title
01 Mar, 2023
7. Tarjousten vastaanottaminen.
Otamme myyntikohteesta tehdyt tarjoukset vastaan ja esittelemme ne toimeksiantajalle. Tarjoustenjättöajan kuluessa olemme toimeksiantajaan säännöllisesti yhteydessä ja tiedotamme myynnin edistymisestä.
Title
01 Mar, 2023
8. Kaupasta sopiminen ja kaupanteko.
Tarjouksen tultua hyväksytyksi laadimme kauppakirjan ja järjestämme kaupantekotilaisuuden. Myös sähköinen kaupanteko Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä kiinteistövaihdannan palvelussa on mahdollista.
Title
01 Mar, 2023
9. Jälkineuvonta.
Kaupan jälkeen neuvomme kumpaakin kaupan osapuolta esimerkiksi kaupan veroseuraamuksiin ja lainhuutoon liittyvissä kysymyksissä.
Usein kysytyt kysymykset
Onko metsätiloilla hyvä kysyntä?
Kyllä on. Metsätilamarkkinoilla on runsaasti ostajia myyntiin tuleviin kohteisiin nähden. Varsinkin laadukkaat ja hyvin hoidetut metsätilat menevät hyvin kaupaksi.
Kuinka kauan kuolinpesän metsätilan myynnissä kestää?
Kouolinpesän metsätilan myynnin kesto riippuu monesta tekijästä. Tarvittaessa kaupat voi olla mahdollista allekirjoittaa noin kuukaudessa, mutta tyypillisesti prosessissa kestää noin 2–3 kuukautta. Mahdollisten kuolinpesän asiakirjojen hankinta ja omistusjärjestelyjen toteuttaminen voi pidentää aikaa.
Voiko kuolinpesän metsätilan myynnin tehdä etänä?
Pääsääntöisesti kyllä, jos selvennyslainhuuto on haettu. Joissain tilanteissa sähköinen kaupanteko ei ole mahdollista, mutta tällöinkin kaupan osapuolet voivat antaa valtakirjan yhteistyökumppanillemme, joka allekirjoittaa kauppakirjan.
Voiko välityssopimuksen tehdä etänä?
Kyllä voi. Välityssopimuksen voimme käydä läpi myös puhelimitse tai etäpalaverissa. Sopimuksen allekirjoitus tapahtuu tällöin sähköisesti VismaSign-palvelussa verkkopankkitunnuksien avulla.
Mitä asiakirjoja kuolinpesä tarvitsee metsätilan myyntiin?
Kuolinpesästä tulee esittää pääsääntöisesti perukirja, sukuselvitykset, mahdollinen testamentti ja avioehto. Vaadittavat asiakirjat ovat tapauskohtaisia. Asiantuntijamme neuvovat asiakirjojen hankinnassa ja tarvittaessa hankkivat ne puolestanne.
Miten metsätilan myyntiä verotetaan?
Metsätilan myyntiin sovelletaan luovutusvoiton verotusta koskevia säännöksiä.
Pääsääntöisesti myyntihinnasta vähennetään myynnistä aiheutuneet kulut sekä hankintameno, joka voi olla hankintahinta, perintöverotusarvo tai hankintameno-olettama, ja tästä erotuksesta syntyy verotettava luovutusvoitto tai -tappio.
Vaihtoehtoisesti voiton laskennassa voidaan käyttää hankintameno-olettamaa, joka on 20 % tai 40 % kauppahinnasta. Syntyneestä voitosta maksetaan veroa pääomaverokannan mukaisesti (30/34 %). Tarvittaessa selvitämme kaupan veroseuraamukset ennen myyntiä.
Jos veroseuraamukset mietityttävät, ole yhteydessä asiantuntijoihimme.
Miten kuolinpesää verotetaan metsätilan myynnistä?
Kun kuolinpesä myy metsätilan, verovelvollisena on kuolinpesä, eivät osakkaat. Tällöin kuolinpesä vastaa veroista.
Verotukseen sovelletaan luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä. Tällöin kauppahinnasta tyypillisesti vähennetään myyntikulut ja perintöverotuksessa käytetty arvo, josta syntyvää luovutusvoittoa verotetaan pääomatulona (verokanta 30/34 %).
Vaihtoehtoisesti voiton laskennassa voidaan käyttää hankintameno-olettamaa, joka on 20 % tai 40 % kauppahinnasta. Tarvittaessa selvitämme kaupan veroseuraamukset ennen myyntiä.
Jos veroseuraamukset mietityttävät, ole yhteydessä asiantuntijoihimme.
Voiko kuolinpesän veroja optimoida?
Usein voidaan. Kuolinpesän verotukseen voidaan vaikuttaa muun muassa osituksella ja perinnönjaolla. Kuolinpesän myydessä metsätilan kauttamme lakimiehemme selvittää vero-optimointimahdollisuudet aina ennen myyntiä.
Miten metsävähennys vaikuttaa kuolinpesän metsätilan myyntiin?
Jos kuolinpesä on käyttänyt metsävähennystä puunmyyntitulojen verotuksessa, käytetty metsävähennys tuloutuu tilakaupan yhteydessä. Tällöin myynnin veroseuraamukset voivat yllättää ja olla erittäin ankarat.
Jos kuolinpesä on käyttänyt metsävähennystä ja on aikeissa myydä tilan, ole yhteydessä asiantuntijoihimme, niin selvitämme tilakaupan tarkat veroseuraamukset ennen myyntiä.
Miten hankin metsätila-arvion?
Jos myyt metsätilasi kauttamme, hankimme metsätila-arvion puolestasi. Tila-arviot hankimme luotettavilta ja osaavilta yhteistyökumppaneiltamme.
Yhteistyökumppanimme ovat metsäalan ammattilaisia.
Mitä tarjoamamme hintatakuu tarkoittaa käytännössä?
Hintatakuumme tarkoittaa sitä, että määritämme ennen välityssopimuksen allekirjoittamista tilallesi takuuhinnan.
Jos metsätilastasi ei saada takuuhinnan ylittäviä tarjouksia, emme veloita välityspalkkiota tai mitään kulukorvauksia. Toimeksianto on siis sinulle täysin riskitön.
Mitä myyntikanavia käytämme?
Markkinoimme kohteitamme kaikissa merkittävissä julkisissa ja ei-julkisissa kanavissa. Näin myyntikohteemme saavat parhaan mahdollisen näkyvyyden.
Käytämme muun muassa seuraavia myyntikanavia: etuovi.com, oikotie.fi, nettimetsä.fi, somemainonta, tienvarsimainonta, rajanaapureille ilmoittaminen sekä olemassa olevan valmiin ostajaverkostomme hyödyntäminen.
Paljonko kuolinpesän metsätilan myynnin välityspalkkio on?
Veloitamme välityspalkkiona 3,8 % toteutuneesta kauppahinnasta, kuitenkin minimissään 2 500 €. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pyydettäessä annamme tarjouksen yli 200 000 € arvoisista kohteista.
Kuolinpesässä tehtävät omistusjärjestelyt ja metsätila-arviot eivät kuulu välityspalkkioon, vaan ne veloitetaan erikseen.
Onko kuolinpesän pakko hyväksyä korkein tehty tarjous?
Ei ole. Kuolinpesä voi hyväksyä myös jonkun alemman tarjouksen tai yhtäkään tarjouksista ei ole pakko hyväksyä. Veloitamme kuitenkin välityspalkkion, jos saatu tarjous ylittää etukäteen määrittämämme takuuhinnan.
Voiko välityspalkkion vähentää verotuksessa?
Kyllä voi. Välityspalkkio voidaan vähentää metsätilan myynnin verotuksessa, jos veroseuraamusten laskennassa käytetään todellisia kustannuksia eikä hankintameno-olettamaa.
Ota yhteyttä
Yhteydenotto on maksuton eikä velvoita sinua mihinkään.
Toimipaikkamme sijaitsee Oulussa. Lisäksi palvelemme etäyhteyksin kaikkialla Suomessa.

Vihreä Kulta LKV
Etusivu
Metsätilan myynti
Tarjousehdot
Blogi
Ota yhteyttä